Sisäiset ja ulkoiset somepalvelut
Itselleni on ollut jotenkin aivan tuskaista pähkäillä, miten sosiaalinen media taipuu johtamisviestintään. Näkökulmani johtamiseen ja viestintään eivät aluksi kohdanneet ympyrädiagrammissa lainkaan. Miten ihmeessä instatarinoilla johdetaan ketään? Ympyrät alkavat lähentyä huomattavasti enemmän, kun muistaa johtamisen itsessään olevan hyvin pitkälti viestintää eri tahojen kanssa eikä missään nimessä vain työnjohdollista käskytystä ylhäältä alas. Ja kun tähän lisää tärkeimpiä viestintäaiheita kuten vision ja strategian, päästään sosiaalisen median palveluiden hyödyntämiseen johtamisvälineenä eri tilanteissa.
Sosiaalisessa mediassa olennaista on yhteisöllisyys ja osallistaminen/osallistuminen. Nämä ovat myös nykyaikaisen työyhteisöviestinnän kulmakiviä. Kaikki tietävät jo sen, että yritysten on elintärkeää olla somessa. Tämäkin alkaa monille olla itsestäänselvyys, että johtajien on hyvä olla läsnä siellä myös.
Erinomainen esimerkki osallistavasta monitasoisesta sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä on S-ryhmä. Se toimii useilla eri sosiaalisen median kanavilla, useilla tasoilla ja henkilökunta on vahvasti osallistettu. Esimerkiksi Facebookista löytyy S-ryhmän omat sivut, osuuskauppakohtaisia sivuja ja tulosyksikkökohtaisia sivuja. Lisäksi esimerkiksi paikallisten Prisma-sivujen lisäksi on valtakunnallinen Prisma-sivu. Suureen osaan linkittyy vastaava Instagram-sivu.
Kuvasisällöissä hyödynnetään paljon työntekijöitä ja he saavat tuoda myös omaa persoonaa ja heittäytymistä esiin. Myös paikallisia ja valtakunnallisia ilmiöitä hyödynnetään. Esimerkiksi Prismasta Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaan noussut työntekijä hyödynnetään ajankohtaisena markkinointina ja käytetään tilaisuus hyväksi kiillottaa työnantajakuvaa. "Meidän työntekijöillä on mahdollisuus yhdistää työ ja vapaa-aika." Työntekijät myös itse tykkäävät ja jakavat julkaisuja, joten ihan orgaaninen näkyvyys on laaja.
Paikallisissa osuuskaupoilla on perinteisen intran lisäksi käytössä Facebook-pohjainen sosiaalinen intra Workplace. Tässä vaiheessa on ehkä hyvä tarkentaa, että työskentelin ennen paikallisessa Prismassa ja sisäisen viestinnän tiedot ovat siltä ajalta peräisin. Sosiaalinen intra on loistava väline osallistaa. Esimerkiksi toimialajohtaja teki säännöllisesti positiivisia julkaisuja esimerkiksi hienoista esillepanoista. Esillepanoista järjestettiin myös kilpailuja eri teemoihin liittyen. Nämä asiat rohkaisivat työntekijöitä itse julkaisemaan sisältöjä, kun olivat ylpeitä työstään. Toki sosiaalisista intraa käytetään myös ihan perinteiseen tärkeiden tietojen, uutisten ja muiden huomioitavien asioiden jakamiseen. Sinne saa myös luotua eri ryhmiä ja hallinnoitua kuka työntekijä kuuluu mihinkin ryhmään, jotta työntekijä ei huku tietotulvaan, kun näkyviin tulee vain itseä koskeva informaatio.
Nykyaikana tarve on kova myös tietoturvallisille pikaviestinsovelluksille. Toimihenkilötasollahan usein päädytään Microsoftin Teamsiin, mutta kustannustehokas se ei ole työntekijätasolla. Workchat on yritysversio Facebook Messengeristä ja on helppokäyttöinen teknologiaan tottumattomammankin käteen. Ongelmatkin ovat tosin samat eli uusien viestien push-ilmoitukset toimivat miten sattuu. Hyvinkin asiansa ajava mobiilisovellus kuitenkin pääasiassa tilanteessa, jossa suurin osa työntekijöistä ei työskentele tietokoneella, mutta kaikilla kuitenkin on älypuhelin. Sivuhuomautus vielä, että oman puhelimen käyttö ei ole pakollista ja työaikana on mahdollisuus käyttää tietokonetta sisällön lukemiseen. Ilmoitukset voi laittaa myös tauolle vaikka loman ajaksi.
Loppuun oma viimeiseksi jäänyt mainoskuva reilun vuoden takaa. Mainoskasvona oleminen oli yksi lempiasioitani, kun pääsi heittäytymään ja sai vaihtelua työpäiviin. Olenpa kerran päässyt myös sinne ihan koko Prisma-ketjun Facebook-sivulle.
Mukavasti kirjasit ajatuksia aiheesta - ja kuvan kera! Ympyrä sulkeutui tässä hienosti.
VastaaPoista