Somepomoseuranta
Opintojakson ensimmäisenä ja viimeisenä tehtävänä oli seurata kahta johtajaa, jotka ovat aktiivisia jossain sosiaalisen median kanavassa ja kerätä opit sitten omaan blogiin. Kunnon Inception-tyylillä otin sitten LinkedInissä seurantaan Minna Valtarin eli sosiaalisen median ja sisältömarkkinoinnin ammattilaisen (johtaja, osakas ja hallituksen pj yrityksessä LM Someco). Instagramin puolella seurantaan valikoitui Famentin perustaja Emmi Lehtomaa, joka valittiin syksyllä myös vuoden nuoreksi yrittäjäksi. Emmin työ on somevaikuttajien managerointia.
Emmin henkilökohtainen sivu onkin selkeästi henkilökohtaisemmalla otteella tehty, kuitenkin henkilöbrändiä luoden. Toki yli 13000 seuraajalle ei ihan kaikkea yksityiselämästä paljastetakaan. Lomien ja juhlien lisäksi sisältöä on liittyen omaan työhön, valinnasta vuoden nuoreksi yrittäjäksi, kutsusta itsenäisyyspäivän vastaanotolle ja jopa yhteiskunnallista keskustelua tulevaan äitiyslomaan liittyen (tai sen pitämättä jättämisestä). Instagramille tyypilliseen tapaan varsinaisia julkaisuja ei ole edes viikottain, mutta tarinoihin tulee sisältöä useamman kerran päivässä.
Minnan LinkedIn on jo alustankin puolesta hyvin ammattimainen. Löytyy sieltä ainakin yksi lomakuva, mutta loput julkaisuista onkin enemmän omasta asiantuntijuudesta lähtöisin ja paljon oman yrityksen julkaisujen jakamista. Julkaisutahti on useamman kerran viikossa. Verkostoituminen on tärkeää ja sekin tietysti LinkedInin tyylillä, eli toisten julkaisuihin seläntaputtelukommentteja ja omien julkaisujen kommenteissa sitten kiitellään vastavuoroisista seläntaputteluista. (Ikuiselle pessimistille LinkedInin "positiivinen pöhinä" on vielä toksisempaa positiivisuutta, kuin Instagramin kiiltokuvamaailma.)
Varsinaisen johtamisen kannalta en näistä tileistä saanut irti juuri mitään. Työnantajakuvaa molemmat tietysti luovat omalla tavallaan. Viestinnästä sosiaalisessa mediassa ei tullut mitään valaistusta. Molemmat tilit ovat melko tyypillisiä alustoillaan. Yhteisön rakentamisesta en oppisi varmaan mitään edes rautalangasta vääntämällä. Ihmisten/henkilöstön osallistamisesta nyt klassisena esimerkkinä toimii LinkedInissä tehty kysely blogipostauksen taustaksi.
Oman organisaation johtajien oppimismahdollisuuksiin näistä on nyt vaikea ottaa kantaa, koska vaihdoin tällä viikolla työpaikkaa. No edeltävän työpaikan toimitusjohtaja voi rauhassa jakaa mainostoimiston tuottamaa yrityssivun sisältöä ja hoitaisi ensin sisäisenkin viestinnän kuntoon. Nykyisestä työpaikasta en juuri osaa sanoa mitään vielä.
Alla kuitenkin yleinen 10 kohdan vinkkilista somesta johtamistyöhön. Ei nämä nyt ehkä suoraan tuosta somepomoseurannasta ole syntyneet, mutta ihan kelpo maalaisjärkisiä ohjeita kuitenkin.
1. Valikoi kanavat ja ole somessa.
2. Julkaise aktiivisesti.
3. Julkaise myös jotain henkilökohtaisempaa, niin olet lähestyttävämpi.
3. Ole johdonmukainen.
4. Mieti tarkkaan mihin yhteiskunnallisiin asioihin puutut ja miten sen teet.
5. Huumorikin on taitolaji.
6. Kaiken ei tarvitse olla pelkkää "positiivista pöhinää", arjen sattumukset ovat samaistuttavia.
7. Harjoittele ottamaan parempia kuvia, visuaalisuus saa enemmän huomiota.
8. Perehdy hashtageihin.
9. Tykkää ja kommentoi ahkerasti ja anna algoritmien tehdä työnsä.
10. Ole ystävällinen.
Näillä eteenpäin ja ihanaa joulukuuta kaikille! Tämä opintojakso oli tässä ja minä heittäydyn joulumoodiin.
Kommentit
Lähetä kommentti